torstai 26. joulukuuta 2013

GDW

Ginga Densetsu Weed on Yoshihiro Takahashin tekemä koira-aiheinen manga, josta on tehty myös anime. Ginga Densetsu Weed on jatkoa Ginga Nagareboshi Ginille, eli Hopeanuolelle. Mangaa ilmestyi kaikkiaan 60 osaa, joista vain kolme ensimmäistä on käännetty englanniksi. Mangaa kääntänyt Comics One meni konkurssiin, joten mangan kääntäminen lopetettiin kesken.

Kuten Hopeanuolestakin, Weedistä on ilmestynyt myös ekstramangoja ja oheistuotteita. Animen kaikki 26 jaksoa on julkaistu Suomessa sekä suomeksi että ruotsiksi tekstitettynä kahdeksan levyn mittaisena DVD-julkaisuna.

Ginga Densetsu Weedin jatko-osa on Weedin pennusta kertova Ginga Densetsu Weed: Orion.

MANGA SUOMESSA

Punainen jättiläinen aloitti mangan julkaisemisen suomeksi joulukuussa 2011.
OSAT
•Seikkailu alkaa!(joulukuu 2011)
•Taivaan rangaistus(joulukuu 2011)
•Elävä ase(tammikuu 2012)
•Varomaton haaste(helmikuu 2012)
•Valkoinen nuoli(maaliskuu 2012)
•Kuoleman putous(huhtikuu 2012)
•Isän sanat(toukokuu 2012)
•Raivoisa myrsky(kesäkuu 2012)
•Oikeuden sielu(heinäkuu 2012)
•Hiipivät varjot(elokuu 2012)
•Kuohuva veri(syyskuu 2012)
•Kätketty tie(lokakuu 2012)
•Kohtalona taistelu(marraskuu 2012)
•Villipedot(joulukuu 2012)
•Kuohuva veri(tammikuu 2013)
•Peritty oikeuden isku(helmikuu 2013)
•Harhanäky(maaliskuu 2013)
•Todellinen voima(huhtikuu 2013)
•Viimeinen keino(toukokuu 2013)
•Herran puolesta(kesäkuu 2013)
•Toveruuden voima(heinäkuu 2013)
•Valiojoukko(elokuu 2013)
•Pelastaja(syyskuu 2013)
•Uhri oikeudelle(lokakuu 2013)
•Räjäytys(marraskuu 2013)
•Ansaittu kohtalo(joulukuu 2013)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti